Rock The Nation Live!

Julkaistu: Joulukuu 2005.

Pähkinänkuoressa: Rock The Nation Tourin livetaltiointi.

Myynti: Tuplaplatinaa USA:ssa toukokuussa 2007. Muutamissa muissakin maissa myynyt jalometallia.

KISS oli merkittävässä aallonpohjassa 2000-luvulla edetessä. Reunion-taika oli kauan aikaa sitten jo hävinnyt ja Acen sekä Peterin lähdöt olivat vieneet osan fanien mielenkiinnon kokonaan pois yhtyeestä. Maskit pysyivät naamoilla ja kissamiehen ja avaruusukon rooleihin istutetut Eric Singer ja Tommy Thayer eivät miellyttäneet suurinta osaa faneista. Miehethän ovat huippumuusikoita ja mukavia herrasmiehiä mutta on pakko myöntää että nostalgiaglamour oli pahasti kadonnut. KISSistä oli tullut vanha ja tylsä, muutama viime rundi oli suurelta osin pyörinyt puolityhjille saleille ja Eurooppa oli unohdettu kokonaan… Uusin Rock The Nation turnee 2004 oli samaa sarjaa… Show oli komea mutta KISS ei vaan kiinnostanut, siltikin bändi uskoi dvd-julkaisun myyvän niinkuin tällä orkesterilla oli tapana ja pojat alkoivat työstää tupla-dvd:tä. Paketti tietenkin myöhästyi reilusti eikä ilmestynyt kauppohin kuin vasta jouluksi 2005… Eipä jaettu jalometalleja heti kättelyssä niin kuin KISSille oli tapana, myyntiluvut olivat aika heppoiset. KISSin kredibiliteetin tuhoaminen oli nyt vienyt myös ostajat. Käsittämätön pelleily ja hc-fanien pettäminen oli vienyt KISSin entistäkin ahtaammalle. Kaukana oli KISSin loistonpäivät ja joulu 2005 avautui aika synkeänä, ”en etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan…”, jep, edes kultaakaan ei siis tosiaan dvd:lle myönnetty, USA:n myynti ei kiihtynyt 2006 vuoden puolellakaan… Harvinaista KISSille. Dvd pokkasi kuitenkin jopa tuplaplatinaa mutta vasta keväällä 2007…

Julkaisusta käytiin silti kiivasta keskustelua jo ennen sen kaupan hyllyille ilmestymistä ja teosta odotettiin kovasti, olihan se joillekin faneille kuitenkin pitkästä aikaa uusi virallinen KISS-discografian osa ja toihan se sentään jotakin uuttakin. Dvd esitteli uutuutena Powervision-toiminnon jossa katsoja pystyi päättämään ketä bändin jäsentä haluaisi katsella missäkin vaiheessa, tämä toiminto oli valittavana kuitenkin vain seitsemässä biisissä. Visuaalisesti teos on komea ja KISS näyttää hienolta, siitä ei voi löytää haukkumisen sanaa. Sanottavaa silti löytyy esim. yleisöstä, suomalaisen keikkakäyttäytymisen nähneenä Rock The Nation Live:n yleisö on tylsistynyttä ja liian levollista, ei raivoa ei suurta tunteenpaloa, ei juuri mitään. Onko tämä bändin tekosia vai oliko yleisöllä vaan off-night?

Valitettavasti sanottavaa löytyy myös musiikista, monet biisit ovat soitoltaan upeaa, mutta ne eivät anna sellaisia kyytejä kuin ennen vanhaan. Meno on aika levollista ja seesteistä, hurjasta rock-vireestä ei ole tietoakaan, vaikka lava on päteviä muusikkoja täynnä, missä vauhti? Laahava tempo tuhoaa muutaman biisin meiningin lähes kokonaan mutta onneksi sentään tämä vahinko ei toistu joka kipaleessa. Lavakäyttäytyminen on perinteisen tyylikästä jos ei katso Thayeriin päin. Paukka sentään jaksaa monesti riehua ja huutaa niin että katsojalla on pitkästä aikaa vaikeuksia olla repimättä raajojaan irti hekumallisen nautinnon kynsissä… Mestari on aina mestari. Settilista on aika perinteinen muutamaa helvetin komeaa yllätystä lukuunottamatta, pari klassikkoakin on saanut väistyä ja tämähän jos mikä piristää teoksen yleisilmettä…

Sisältö:

Disc I
01. Love Gun (Powervision)
02. Deuce
03. Makin’ Love
04. (Document clip – The Dressing Room)
05. Lick It Up (Powervision)
06. Christine Sixteen
07. (Document clip – Photo Shoots)
08. She
09. Tears Are Falling
10. Got To Choose (Powervision)
11. (Document clip – The Meet & Greets)
12. I Love It Loud
13. Love Her All I Can
14. I Want You
15. (Document clip – Sound-checks)
16. Parasite (Powervision)

”Love Gun” teki jopa yllättävänkin paluun keikan startteriksi ja jauhaa perinteisen komeasti, Paulin taitoja saa taas ihailla. Tässä biisissä on valittavana uutuus Powervision jolla esim. rumpaleiden on mielekästä katsella Singerin kannuttamista. Ilta avataan toisen kerran Genen ”Deucella” joka ei petä suuremmin sekään. Kolmas biisi ”Makin’ Love” todistaa sitten sen mihin on menty, veto on löysä, jopa studioversio hakkaa tämän surkeilun… Miksi Paul starttaa riffin niin kevyesti, onko Singeriä neuvottu pitämään noin paska tempo? Joka tapauksessa tylsä versio vaikka aivan kuningassävellys onkin. Seuraavaksi ruutuun pomppaa ensimmäinen dokkarinpätkä jossa ihmetellään mitä tapahtuu KISSin pukuhuoneessa. Poikain rutiineja ja meikkaustaitoja esitellään ja esiin tuodaan nasevia pieniä yksityiskohtia.

Itse setin seuraava biisi on ”Lick It Up” joka sikäli alkaa olla jo liiankin tuttu vieras keikkabiisien joukossa, vedossa ei ole mitään uutta, samaa vanhaa, vaikkakin suurelta osin nautittavaa, työstöä. Paukan mauttomien mutta niin jo totuttujen välispiikkien jälkeen kuullankin ”Christine Sixteen” joka sikäli polkee ihan kohtalaisesti. Genellä on vain hieman löysähkö ote läpi keikan mutta se tuokin vain Paulia enemmän valokeilaan. Sitten onkin taas dokkarin vuoro jossa keskitytään tällä kertaa KISSin valokuvaushetkiin, elävöittävää matskua jota voisi melkeinpä katsoa enemmänkin.

Keikka jatkuu ikivanhan klassikon ”She:n” voimin jota ei kuitenkaan liian usein olla soitettu. Kipalehan on totuttu kuulemaan rähjäisen kolhona versiona mutta tämä 2004 versio kuulostaa lähinnä tylsältä, vauhti ja raju levottomuus on poissa ja tilalla on hyvinkin heikko esitys niinkin legendaarisesta hard-rock teoksesta. Ei sytytä, ei millään. Ja pahinta julmuutta tässä edustaa Tommyn käsittämättömän törkeä Ace-soolon kopiointi joka kuulostaa säälittävältä, todennäköisimmin Genen käskystä toteutettuna. Itkuhan siinä meinaa tulla kun Space-Acen perintöä näin raiskataan. Onneksi keikka jatkuu pienimuotoisella yllärillä, bändi täräyttää ilmoille kasarihuippu ”Tears Are Falling:in” joka runtataan läpi jopa tyydyttävästi, se ei silti kykene siihen miten tätäkin biisiä käsiteltiin esim. vuosina 86-90. Kuitenkin selkeä piristys settiin, samoin kuin seuraavakin veto ”Got To Choose” joka onkin maukas versio. Toisin kuin unplugi-versiossa, Paul on ottanut takaisin kertsin korkean stemman ja biisi ulvookin komeasti, keisari Paukka myös antaa uusia nyansseja koko biisin laulumelodiaan ja kokonaisuus on jopa loistava. Biisiä seurannut Meet&Greet-dokkari toimii mainiona fanimatskuna vaikkakin kommenteissa ja kohtauksissa onkin hieman kermaa kakun päällä. Jopa koskettavaa silti…

Genen demonimainen ”I Love It Loud” jatkaa keikan antia, vedossa ei ole mitään uutta ja kömpelösti laulava Kepa ryssiikin biisiä totutun nolosti. Noh, onneksi fanien hampaidenkiristys loppuu kertalaakista kun vuoronsa saa setin ylivoimainen villi kortti ”Love Her All I Can”!! Harvinaista mannaa luvassa josta täytyy antaa bändille todella iso plussa. Versio potkii perseelle helvetin kovaa ja saakin fanien mielissä syntymään ekstaasimaisia poksahduksia, tästä ei KISS-nautinto parane!! ”I Want You” jatkaa hyvää otetta vaikka tempoa saisi hieman lisää ollakin, Paul väläyttelee taas kurkkunsa kestävyyttä ikuisuuksia kestävässä outrossa mutta annetaanhan maestron näyttää mistä kana kusee.

Sound-checkin dokkarissa onkin kiintoisaa tarinointia liittyen nykyisen kokoonpanon monipuolisuuteen ja settilistan rakentamiseen, tuota matskua voisi katsoa vaikka tuntikausia, mukana pätkiä niin ”The Oathista” kuin muistakin harvinaisuuksista jotka jäävät usein sound-check salaisuudeksi. Ensimmäisen diskin lopettaa komea ”Parasite” joka mylviikin jopa yllättävän tyydyttävästi, muutamissa kohdissa syke on jopa loistavaa. Tätä vetoa voi myös katsella kuulun Powervision-kikkailun kautta.

Disc II
01. War Machine (Powervision)
02. 100,000 Years
03. (Document clip – The Theatre Shows)
04. Unholy
05. Shout It Out Loud (Powervision)
06. (Document clip – On The Road)
07. I Was Made For Lovin’ You
08. Detroit Rock City
09. God Gave Rock And Roll To You II
10. Rock And Roll All Nite (Powervision)

Toinen levy startataan eräällä unohdetulla klassikolla, ”War Machine” saa monen vuoden jälkeen tilaisuutensa ja kouraiseekin rouheat riffinsä jylhästi. Singer paukuttaa julmasti ja muukin bändi esiintyy ihan edukseen, Tommykin saa edukseen esittää tällä kertaa enemmän omaa sooloilua. ”100,000 Years” saa Paulilta suurenmoisen käsittelyn, sankari venyttelee melodiaa tutun repivästi, johan siinä jalkovälikin tutisee… Rytmisektio nakuttaa täsmällisesti mutta ehkä silti villi ja vapaa 70-luvun satatuhattavuotta on parempi.

Seuraavaksi esitellään turneen teatterikeikkojen spesiaaliroolia, aiheesta voisi näyttää materiaalia enemmänkin, mutta nopeasti mennään takaisin itse keikkaan. Kaikkien hämmästykseksi Gene sylkee mansikkajugurttinsa ”Unholyn” alussa ja lentää tunnetusti katonrajaan, piristyksenä toimii tämänkin kikan vaihtaminen täysin uuteen biisiin. Maski-Unholy on uudenlainen kokemus sekin, biisissä on monelta osin uusi sovitus joten shown diversiteetti vain paranee… Gene ei mitenkään loista biisissä mutta viihdyttävä pätkä kaikkine uusine elementteineen. ”Shout It Out Loud” taas nojaa siihen klassikkobiisien taikaan jonka takia niitä harvoin on settilistasta karkoitettu, perusvääntöä ilman mitään suurempaa yllätystä. Väliin tungettu On The Road-dokkari näyttää mukavasta kuvakulmasta KISSin matkustelua ja muuta rundaukseen liittyvää tavaraa, äijät höpisevät päälle stoorejaan aiheesta ja katsoja oppiikin hieman uutta. Nopeasti ollaan kuitenkin back to business ja ikivihreä ”I Was Made For Lovin’ You” pörähtää käyntiin. Kuin jatkeena Genen lentelyn uudistumisesta, Paulkin on vaihtanut oman lentämisensä tähän kipaleeseen… Edelleen studioversiota pahasti nöyryyttävä liveveto saa jopa hyvän arvosanan vaikka Paulin interluden improvisaatio-ujellukset menevät hiukka överiksi… Klassikkosikermää täydentävä ja aina pakonomaisesti soitettava Detroit Rock City kaahaa tavallisen juhlavasti, ehkä kuitenkin liian säyseästi, draivia saisi olla lisää. Pieni paukauttelu saa hymyn kuitenkin nousemaan pärställe ja eihän tietenkään KISS-keikkaa voisi ollakaan ilman tätä biisiä.

Paulin kovin isänmaallisen mutta niin naurettavan ja hölmön USA-Antiterrorismi-spiikin jälkeen orkesteri kajauttaa fiilistelytunnarinsa ”God Gave R&R To You II:n” kehiin… Kovin perushuttua tämäkin. Edelleen itseoikeutettu lopetusrokkailu ”Rock And Roll All Nite” toimii niin kuin se on aina toiminut, kivaa ryskettä luvassa ja perusshowtemppuilut käydään läpi niin kuin aina. Pommien siivittäessä biisin viimeiset soinnut katsojalle jää fiilikseksi hieman ristiriitainen fiilis. Keikassa on paljon hyvää mutta muutama asia jää pahasti kaivelemaan. Äijät pystyisi hienompaankin… Mutta silti jo pelkästään se että kyseessä on KISS-tuote on hymyilemisen arvoinen asia.

Bonus:
– Kuusi bonusdokumenttipätkää.
– Powervision-toiminto seitsemään biisiin.
– In Your Face/Palais Theatre Melbourne (Goin’ Blind)
– Backstage treenimateriaalia.

Good:
+ Visuaalisesti jälleen mahtavaa katseltavaa.
+ Soundit ovat hyvät.
+ Maestro Stanley on useimmissa biiseissä hurjassa vireessä.
+ Powervision on mukava uutuus ja piristävä toiminto.

Bad:
– Monien biisien tempo ja raivo on tipotiessään. Liian kliinistä.
– Edelleen Peterin ja Acen maskien raiskaus ärsyttää monia.
– Vaikka Powervision on hieno juttu, olisiko ollut liikaa pyydetty että se olisi valittavana kaikkiin biiseihin?
– Suppeat bonukset, esim. miksei Palais Theatren keikasta lisätty enempää materiaalia?
– Monia harmittaa kun bonusdokkarit puskevat ruutuun kesken keikan.
– Paukka, miksi se USA-läppä, miksi?

Kovasti odotettu Rock The Nation Live! on tottakai ihan kelpo paketti, eihän KISS huonoa osaa tehdäkään. Silti jo heikohkot myyntiluvut itsessään kertovat että jossain mentiin pieleen. Wannabe-Ace&Peter synnyttävät edelleen ristiriitaisia tunteita fanien keskuudessa ja Gene sekä Paul vähät välittävät tästä. Kaikki kunnia Eric Singerille ja Tommy Thayerille, hehän tekevät vain kuten käsketään, varsinkin Eric soittaa kannuja kuin eläin, mutta mitään huippuglamouria tästä ei irti saa, ei millään. Keikka on löysä ja Genen esitys on jopa vain välttävä. Onneksi Paul varastaa lähes koko shown upeudellaan (lukuunottamatta terrorismikommentia). Dvd:stä jää kuitenkin kokonaisuudessaan hieman laimea maku suuhun…

Dokkaripätkät piristää aina ja Powervision on hyvä lisä ja jaksaa kiinnostaa sen 15 minuuttia mutta muuten joku Second Coming, MTV Unplugged tai Konfidential hakkaa tämän videon 100-0. Kyllä tämä dvd silti tiensä soittimeen löytää aika ajoin ja sisällä tuntee sen vanhan KISS-magian automaattisesti, mutta ei tämän takia mitään onnenkyyneleitä voi vuodattaa, KISS pystyisi niin paljon parempaankin. Ei kai aika ole ajanut jo KISSin ohi? Onko taistelu jo hävitty? No ei sentään, kyllähän tämä monien muiden artistien keikkajulkaisuja turpaan pistelee, lavalla KISS tulee aina olemaan ylivoimainen kuningas muihin verrattuna, vaikka sitten vain kahden alkuperäisjäsenen avulla… Tämä bändi tulee aina olemaan live-esitysten valtias ja kyllä minun puolesta tällaisia kauppoihin enemmänkin saa ilmestyä…